Helsinki on tunnettu monipuolisesta yöelämästään ja live-musiikkitarjonnastaan. Rock-musiikki on tunnetusti suomalaisten suosima genre, ja tämä näkyy myös helsinkiläisten klubien kirjossa. Olemme koonneet tähän listan Helsingin tunnetuimmista rock-klubeista, joista löytyy menomestoja niin indien kuin raskaammankin rockin ystäville.
Tavastia
Suomen vanhin, ja yksi Euroopan vanhimmista edelleen toimivista rock-klubeista, joka avattiin vuonna 1970 viikottaisten klubi-iltojen muodossa Hämäläisten talossa 1930-luvulta asti toimineessa tanssipaikka Hämiksessä. 1990-luvulla Tavastia-klubi muuttui täysin live-musiikkipaikaksi. Tavastia on suomalaisessa rock-kulttuurissa legendaarinen kivijalka, jonka lavalta ovat suuremman yleisön tietoisuuteen ponnahtaneet useimmat suomalaiset suosikkibändit. Klubia pyörittää Helsingin Rock And Roll Oy.
Semifinal
Tavastian yhteydessä toimiva pienempi klubi, joka tarjoilee yleisölleen etupäässä hitusen undergroundimpia soundeja ja tuoreempaa musiikkia. Useat suomalaiset artistit ovat soittaneet ensimmäiset “oikeat” keikkansa Semissä, ja ponnahtaneet sen lavalta nousuun pohjoiselle tähtitaivaalle. Semifinal on tunnetusti live-mesta, jossa artistit voivat irrotella vapaammin rennossa ja kotoisassa tunnelmassa.
On The Rocks
On the Rocks on Helsingin Rautatieaseman tuntumassa sijaitseva baari ja rock-klubi. Rocksin klubilla voit nauttia elävästä musiikista niin keikkojen kuin jami-iltojenkin muodossa, ja live-lavalle nousevat ajoittain myös stand-up koomikot ja huippu DJ:t. Klubin ohjelma pyörii neljänä iltana viikossa. Baarin antimien nautiskelun ohessa voi pelata bilistä talon piikkiin. Helteisten kesäiltojen viileä terassivalinta numero yksi: Rocksin terassilla esiintyvät sekä akustisia keikkoja heittävät trubaduurit, että rentoa meninkiä nostattavat DJ:t.
Bar Loose
Helsingin keskustassa sijaitseva Bar Loose on paikallisten monipuolinen kohtaamispaikka ja olohuone. Vuonna 2002 avatussa Loosessa pyörii loungebaarin lisäksi kahvila Cafe Loose, sekä alakerran 200 hengen Club Loose. Vähintään neljänä iltana viikossa elävää musiikkia tarjoileva rock-klubi saavutti nopeasti paikkansa helsinkiläisten livemestojen kärjessä, ja esiintyjäkaartissa on näkynyt nimiä underground-artisteista nimekkäämpiinkin kokoonpanoihin. Vuodesta 2013 lähtien Bar Loosella on ollut myös sisarravintola Bar Loosister Helsingin Kalliossa.
Hard Rock Cafe
Mitäpä olisi kivenkova rock’n’roll-kaupunki ilman Hard Rock Cafe:a. Helsingin Hard Rock Cafe tarjoilee vierailleen maittavan aterian vaikkapa astetta laadukkaamman burgerin muodossa ennen illan esiintyjän astelua lavalle. Ravintolassa on myös mahdollisuus järjestää yksityistilaisuuksia, tai varata pöytä suuremmallekin seurueelle.