Millä tavalla hevimusiikki valloitti maailman
Suomi on hevimusiikin luvattu maa ja meillä on hevibändejä suhteessa eniten koko maailmassa. Monet suomalaiset hevibändit ovat myös menestyneet ympäri maailmaa ja koko ajan tulee uusia bändejä, jotka pärjäävät hyvin ja valloittavat maailmaa. Miten hevimusiikista tuli osa musiikkibisnestä ja miksi se on niin suosittua Suomessa?
Hyvin erilainen musiikkityyli ei ole syntynyt mitenkään sattumalta vaan kyseessä on pitkä evoluutio monien eri musiikkityylien kautta koko maailmaa inspiroivaksi musiikiksi. Hevimusiikki onkin hyvin monipuolista musiikkia, jossa yhdistellään edelleen ja yhä enemmän erilaisia tyylejä, jotka tekevät siitä todella mielenkiintoisen musiikin tyylin.
Juuret bluesin syntysijoilla
Hevimusiikin juuret voidaan jäljittää takaisin aina 1950-luvulle asti blues musiikkiin. Blues kitaristit alkoivat kokeilemaan soittamista karkeammalla tyylillä ja silloin kitarasta alettiin ottaa ylös säröisiä ääniä ja yhdistellä niitä hevimusiikista tyypillisiin sointuihin. Kitarat yhdistettiin kovasti soitettuihin rumpuihin, jotka tekivät yhdistelmästä todella vahvan kuuloista musiikkia.
Hevimusiikki kehittyi 60-luvulla ja varsinkin Iso-Britanniassa sama “metal” on ajateltu tulleen hippi liikkeestä, jolloin se sanana tarkoitti vahvaa tai vakavaa. Hevimusiikki kehittyi ja kitaroiden säröjen lisääntyessä, mukaan tuli vahvat bassot ja aggressiivinen rummutus sekä laulu. Monet laulut olivat toteutettu todella kovalla tempolla joko kitaran tai koko biisin osalta. Kitarasoolot saivat vaikutuksia muun muassa klassisesta musiikista ja olivat teknisesti vaikeita ja vaikuttavia.
Kuka ottaa kunnian ensimmäisenä hevibändinä?
Hevibändien osalta voidaan asiasta olla monta mieltä mutta aikansa legendat Led Zeppelin ja Black Sabbath sekä Deep Purple olivat ensimmäisiä suuria bändejä, jotka nostivat tämän musiikkityylin suuren yleisön tietoisuuteen. Tämän jälkeen 70-luvulla tuli monia suuria nimiä, kuten Motörhead ja Iron Maiden, jotka toivat hevimusiikkiin mukaan vauhtia tekniikkaa ja monia muita uusia elementtejä. Tässä vaiheessa hevimusiikki ei vielä ollut valtavirtaa vaan sitä edellä olivat muun muassa Punk musiikki, joka nyt taas on alternatiivista musiikkia.
Hevimusiikki jakautui 80-luvulla eri genreihin ja mukaan tuli pitkät tukat, glamour ja toisaalta taas vielä rankemmat bändit, kuten Metallica ja Megadeth. Näiden bändien mukana hevimusiikista tuli todella suuren yleisön musiikkia ja hevimusiikki alkoi olla jo todella suosittua myös Suomessa. Myös musiikkivideot ja musiikki kehittyi tietokoneiden lisääntyessä ja monien ohjelmistojen ja tekniikoiden, kuten CD:levyjen tullessa markkinoille.
Nykypäivän hevi
Metallican ja Megadethin jälkeen genrejä on tullut edelleen lisää ja hevimusiikin ääripäät ovat siirtyneet hyvin kauas toisistaa ja hevin sisälle on myös syntynyt monia alakulttuureita, kuten Black metal ja taas toisaalla Hip Hop on monesti yhdistetty hevimusiikkiin. Hevimusiikki levisi todella laajalle 80- ja 90-luvulla ja silloin monilla bändeillä oli suuria konsertteja ja yleisöjä. Hevimusiikin virustorjunta ei ole toiminut koskaan ja tämä musiikinlaji on edelleen hyvin voimissaan vaikka pandemiat ovatkin jättäneet jälkensä hevimusiikki festivaaleihin, joita maailmassa on useita suuria.
Myös Suomessa hevi jatkaa vahvana ja monia uusia bändejä tulee koko ajan lisää vaikka monet kuuluisat suomalaiset bändit ovatkin jo lopettaneet. Nykypäivän hevimusiikissa on vauhti edelleen lisääntynyt kuin samoin tekniset asiat. Monet bändit tekevät todella teknisesti vaikeaa ja erityistä musiikkia ja samalla soittajien taidot ovat koko ajan kehittyneet eteenpäin. On kiinnostavaa nähdä, miten tämä musiikkityyli kehittyy tulevaisuudessa, koska tekniikka on tuonut digitaalitekniikan jokaisen kuuntelin kotiin, joten musiikkia on nykyisin helppo tehdä myös omalta kotisohvalta.
Hevimusiikissa on kuitenkin hienoa sen aitous ja se onkin parhaimmillaan livenä, konsertissa missä tuntee säröt, bassot ja kovan musiikin, joka menee luihi ja ytimiiin.